lauantai 30. toukokuuta 2015
torstai 14. toukokuuta 2015
Kuppikakut !
Oukei eli ajattelin tehä tällasen vähän erilaisen postauksen ja kirjottaa noiden viimepostauksen kuppikakkujen reseptit tänne !
Sitruuna- ja minttusuklaaminikuppikakut
Tää oli musta kiva ohje kun nää molemmat tulee tosta samasta taikinasta. Ohjeen löysin jostain blogista mutten nyt muista enää kyseisen blogin nimeä :(
Perustaikina:
3 kananmunaa
2 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
3/4 dl öljyä
1 dl maitoa
minttusuklaakuppikakkuihin:
1 1/2 rkl kaakaojauhetta
50 g pätkistä
Sitruunakuppikakkuihin:
1 sitruunan raastettu kuori
2 rkl sitruunamehua
1rkl unikonsiemeniä (itse en näitä taikinaan laittanut)
1. Pese sitruuna ja raasta kuoren uloin osa. Halkaise sitruuna ja purista mehu. Pilko pätkikset rouheeksi.
2. Vatkaa muna ja sokeri vaahdoksi.
3. Sekoita kuivat aineet (vain perustaikinan kuivat aineet !! )
4. Jaa taikina kahteen osaan. (puolet painaa n. 400g)
5. Sekoita toiseen osaan kaakaojauhe ja pätkisrouhe ja toiseen sitruunankuoriraaste, mehu ja unikonsiemenet.
6. Jaa taikinat pieniin vuokiin esim. pursotinpussin avulla. Paista 200 asteessa 8-10min
Ohjeessa oli näille omat kuorrutteet mutta ei noudatettu niitä kun ne vaikutti niin oudoilta.
Tehtiin sitruunalle valkosuklaakuorrute:
200g valkosuklaata
200g tuorejuustoa
Suklaa sulatetaan ja sekoitetaan tuorejuustoon. Ite vatkattiin joukkoon myös vähän voita että saatiin kuorruteesta vähän jämäkämpää.
Minttusuklaan kuorrute tehtiin muistaakseni samalla perjaattella, mutta pätkistä valkosuklaan tilalle. Ohjetta ei muistaakseni ollu vaa sulatettiin vaan jonkun verran pätkistä ja mentiin sillä.
Mini Red Velvet Cupcakes
Tää ohje oli muistaakseni the hummingbird bakeryn reseptikirjasta
120 g voita
3,5 dl sokeria
2 kananmunaa
0,5 dl kaakaojauhetta
0,4 dl punaista elintarvikeväriä
1 tl vanilja-aromia
2,4 dl piimää
4,6 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl ruokasoodaa
3 tl valkoviinietikkaa
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon munat yksitellen reippaasti vatkaten.
Sekoita eri kulhossa elintarvikeväri, kaakaojauhe ja vanilja-aromi paksuksi, tummaksi tahnaksi. (meillä totaelintarvike väriä tarvittiin enemmän kuin ohjeessa sanotaan, että saatiin tahnamainen koostumus ja punertava väri)
Lisää seos sokerivaahtoon ja sekoita niin hyvin, että ainekset sekoittuvat ja taikina on tasaisen väristä. Lisää hitaasti puolet piimästä. vatkaa hyvin, lisää sitten puolet jauhoista ja vatkaa sekaisin. Toista kunnes kaikki piimä ja jauhot on lisätty. vatkaa kunnes taikina on sileää ja tasaista. Lisää suola sooda ja viinietikka. vatkaa ainekset sekaisin ja jatka vatkaamista vielä pari minuuttia suurella teholla.
pursota taikina pieniin vuokiin ja paista 180 asteessa 6-7 min.
Kuorrutus:
100g voita
200g tuorejuustoa
n. 1 1/2 dl tomusokeria
vaniljasokeria
Voi ja tuorejuusto vatkataan tasaiseksi ja lisätään tomusokeri ja vaniljasokeria maun mukaan.
Mini Vadelma Cupcakes

| Koristeltiin sokerimassaruusuilla mitkä viimeisteltiin elintarvikeglitterillä :) |
| Koristeeksi tehtiin tollaset suklaakolikot ja viimeisteltiin suklaaströsselillä. |
Mini Red Velvet Cupcakes
Tää ohje oli muistaakseni the hummingbird bakeryn reseptikirjasta
120 g voita
3,5 dl sokeria
2 kananmunaa
0,5 dl kaakaojauhetta
0,4 dl punaista elintarvikeväriä
1 tl vanilja-aromia
2,4 dl piimää
4,6 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl ruokasoodaa
3 tl valkoviinietikkaa
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon munat yksitellen reippaasti vatkaten.
Sekoita eri kulhossa elintarvikeväri, kaakaojauhe ja vanilja-aromi paksuksi, tummaksi tahnaksi. (meillä totaelintarvike väriä tarvittiin enemmän kuin ohjeessa sanotaan, että saatiin tahnamainen koostumus ja punertava väri)
Lisää seos sokerivaahtoon ja sekoita niin hyvin, että ainekset sekoittuvat ja taikina on tasaisen väristä. Lisää hitaasti puolet piimästä. vatkaa hyvin, lisää sitten puolet jauhoista ja vatkaa sekaisin. Toista kunnes kaikki piimä ja jauhot on lisätty. vatkaa kunnes taikina on sileää ja tasaista. Lisää suola sooda ja viinietikka. vatkaa ainekset sekaisin ja jatka vatkaamista vielä pari minuuttia suurella teholla.
pursota taikina pieniin vuokiin ja paista 180 asteessa 6-7 min.
Kuorrutus:
100g voita
200g tuorejuustoa
n. 1 1/2 dl tomusokeria
vaniljasokeria
Voi ja tuorejuusto vatkataan tasaiseksi ja lisätään tomusokeri ja vaniljasokeria maun mukaan.
| Näihin tehtiin tollanen kaksvärinen kuorrutus ja viimeisteltiin muutamalla kultasella helmellä. :) |
Mini Vadelma Cupcakes
Tää ohje ei ollut alunperin meiän suunnitelmissa mutta kun meidän alkuperänen vadelmaresepti osoittautui toimimattomaksi, niin löydettiin tää jostain netistä ja tehtiin näitä. Ohjeen alkuperää en valitettavasti muista..
3 dl jauhoja
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
150g margariinia sulatettuna
3 munaa
1 dl maitoa
4 dl vadelmia
1. Sekoita sulatettu margariini, munat ja maito.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita nopeasti nesteisiin.
3. Sekoita vadelmat varovasti taikinaan.
4. Pursota taikina pieniin vuokiin ja paista 175 asteessa 8-10 min.
kuorrute:
3 dl tomusokeria
150 g tuorejuustoa
1 1/2 dl vadelmia
Sekoita tuorejuusto ja tomusokeri. kääntele joukkoon vadelmat. Tähänkin lisättiin vähän voita, että lopputuloskesta tuli jämäkämpää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)